Kirjoittajan arkistot: Saivo-Kyrön Lomamajat

Lunta riittää!

lutil

Lunta on tosiaan satanut ihan kivasti tälle talvelle ja lisää pukkaa.. 🙂
ps. Klikkaamalla kuvanlaatu paranee.

Kotakahvilakin aukeaa taas kohtapuoliin, joten ei muutako sukset valmiiksi!

Kesäkausi avattu!

Alkaa kesäkin tavoittamaan tämän perän korkeuden, vuontisjärvi ja porokotalampi ovat sulanneet noin 3 vuorokautta sitten ja pallasjärvikin on jo puolittain sula. Porokotalampeenkin on kauden ensimmäisestä reissusta päätellen jäänyt pilkkijöiltä kirjolohia runsaasti yli, sillä jo heti ensimmäisillä heitoilla pääsi väsytyksen makuun. Lisäksi seuraavan kolmen tunnin aikana toinen kirjolohi pääsi karkuun ja kolmas kävi tärppäämässä.

Kesän taitteessa

Kevät alkaa olemaan pikkuhiljaa taputeltu tälle vuodelle, +20 asteen rajakin on jo kertaalleen rikkoutunut! Pallasjärvellä oli kuitenkin vielä viime viikonloppuna pilkkikelit parhaimmasta päästä ja kalatkin mukavasti syönnillään.

pallasjarvpilk2014

pallasjhar2014

Kotakahvilakin suljettiin jo muutama viikko taaksepäin ja väkeä riitti runsaasti kevään ajan aina viimeisiin päiviin asti! Seuraavan kerran kotakahvila aukeaa taas syksymmällä, tarkemmin sanottuna viikot 36-38.

Lomamökki ”Ruska”

Mökkivalikoimaan on tänä keväänä ilmestynyt uusi “tulokas”. Pitkäaikaiset kävijät muistanevat “punaisen mökin”, joka on saanut sisäisen ja ulkoiset päivitykset palvelemaan enemmän nykypäivää.

Mökin tarkemmat tiedot ja kuvat löydät navigaatiosta ”Mökit” kohdasta.

Pilkkikausi parhaimmillaan!

Nyt on tällä perällä pilkkikausi parhaimmillaan! Pallasjärvella on puhdas jää, samoin porokotajärvessä muutaman päivän sisällä. Vuontisjärvellä on ilmeisesti vielä vettä jään päällä, mutta ei sielläkään enää kauan mene jään nousahtamiseen, hyviä ahvenia tulee jo nyt! 🙂

Uudet kotisivut!

Vuoden vaihtuessa aukesivat myös meidän uudet kotisivut. Edellisten kotisivujen sisältö pääsi jo hiukan vanhenemaan ja niitä oli vaikea päivittää, joten uusille ja helppokäyttöisimmille sivustoille oli tarvetta.

Suistolan kuvat ovat vielä tällä hetkellä “vanhasta kannasta”, mutta nekin tullaan talven aikana päivittämään uusiin. Mökkien ulkokuvat uusitaan myös. Kuvagalleriaan ja vuodenajat osioon tullaan päivittämään uusia kuvia sitä mukaa kuin niitä saadaan.

Vieraskirjaan voi halutessaan jättää viestin. 🙂

Ei muuta kuin tervetuloa!

-Saivo-Kyrön Lomamajat